Viime viikkojen stressi ja epätietoisuus mun terveydestä on nyt näillä näkymin ohi! Tässä on ollut aikaa sulatella lääkärin kertomia uutisia ja nyt suhtaudun asiaan jo ihan hyvillä mielin. Ei enää turhia lääkärikäyntejä joissa sanotaan että kyllä se näillä lääkkeillä menee ohi. Nyt mulla on vihdoinkin diagnoosi mikä on aiheuttanut mulle vuosikausien kivut ja se on tosiaan selkärankareuma!
Reumaa en todellakaan osannut edes itse epäillä, kunnes kuulin että lähisuvussa on selkärankareumaa. Mun kroppaa on vuosien varrella tutkittu röntgenissä, magneettikuvissa ja ultralaitteilla ja aina on löytynyt vaan tulehduksia eikä kukaan ole ajatellutkaan että mulla mitään reumaa olisi. Olen syönyt tulehduskipulääkkeitä, saanut kortisonipiikkiä, saanut vähän lisää lääkkeitä ja ravannut lääkärissä turhaan vuosia. Lääkekaapista löytyy 1g panadol fortea, 1g Paratabsia, 800mg Buranaa ja panacodeja. Mitkä ei oikein tunnu missään.
18.11 Sain tarpeekseni ja marssin lääkäriin. Lääkäri oli tosi välinpitämätön ja töykeä mun mielestä, ehkä se luuli että mä olen taas joku lääkkeiden perässä valittaja. Se kuitenkin sitten tutki mut huolellisesti ja tutki mun vanhoja potilastietoja koneelta ja mainitsin asiasta että suvussa on kuulemma reumaa. Lääkärikin oli sitten sitä mieltä jo että selkärankareumaa se voisi olla mutta katsotaan vielä verikokeissa tulokset.
Kävin verikokeissa ja lääkäri soitti sitten eilen (asenne oli muuttunut kummasti) ja kertoi että tulehdusarvot oli tosiaan vähän koholla ja hla-b27 oli positiivinen. Diagnoosina selkärankareuma ja lähete fysiatrian lääkärille. Meinasi ensin että olisivat kuvanneet mun selän ja lonkat mutta mä olen alle vuosi sitten viimeksi käynyt röntgenissä eikä ne kuvat varmasti kertoisi mitään uutta niin katsotaan sitä myöhemmin.
Hyvä uutinen tämä lopulta kyllä on. Mulla on vielä toivoa pystyä opiskelemaan itselleni ammatti ja päästä työelämään. Oikeaa liikuntaa ja oikea lääkitys niin ehkä tää tästä iloksi muuttuu ja joku päivä pystyn elämään ilman kipuja.
Tällä hetkellä kivut on ihan siedettäviä. Mä olen jo niin tottunut siihen että aina sattuu ja siedän kipua hyvin. Nukkuminen on tosi hankalaa, seistä ei voi pitkään muttei istuakaan. Lonkat on paremmat nyt kun oon alkanut venyttelemään ja tekemään kyykkyjä ja muuta. Selkärankakipu on ihan hirveetä edelleen mutta kylki ja rintakehäkivut on vähän hellittänyt. Kovalla alustalla istuminen sattuu koska mulla on noi istuinluutkin kipeytynyt.
Eilen just mun äidin kanssa juttelin ja nauroin sitä kuinka vaikea on yrittää oikeasti selittää jollekin millaista kipua tää on. Hyvin yksinkertaiset asiat arjessa on vaikeita. Mä en pysty kumartumaan, aivastamaan, yskäisemään, haukottelemaan, vetämään syvään henkeä, hyppäämään enkä pysty maata selälläni lattialla. Yksi päivä en saanut edes juustohöylällä leikattua juustoa, se jos mikä oli noloa :D
Mutta päivä kerrallaan. Yksi päivä ilman kipuja olisi aivan mahtavaa. Mä keksisin niin paljon asioita mitä mä sillon tekisin!
Tässä vielä tietoa selkärankareumasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti