Aikani äitinä..

..on ollut elämäni parasta aikaa. Vaikka en vielä kaksi vuotta sitten halunnut lapsia enkä ollut suunnitellut elämääni kovin pitkälle. Hyvin tuore parisuhde alla ei ollut kovin hyvä lähtökohta raskautumiselle. Muutaman viikon päästä siitä onkin kaksi vuotta kun tajusin olevani raskaana.

Uusivuosi kaksi vuotta sitten

Olin käynyt vain peruskoulun, olin taistellut fyysisten ja henkisten terveysongelmien kanssa vuosia, hankkinut suuret ulosottovelat ja lopettanut kaksi koulua kesken koska en vaan pystynyt opiskelemaan niitä aloja mitä olisin kuitenkin halunnut. Se ainainen kotona makaaminen ilman mitään rytmiä elämässä ja lääkärissä ravaaminen ilman että kukaan otti mua tosissaan oli todella raastavaa. Vaikka mä en ollut ajatellut ikinä olevani kykenevä äidiksi päätin kuitenkin samantien plussattuani pitää lapsen.

Raskaus oli mulle fyysisesti helppo, henkisesti hyvin vaikea. Yhtäkkiä piti päättää tuoreessa parisuhteessa ollaanko yhdessä vai erikseen kun mä päätin lapsen pitää. Yhdessä jatkettiin ja siinä sitten piti itse kasvaa henkisesti ja tutustua toiseen. Mä en ennen Konaa ollut ikinä vakavassa parisuhteessa, sekin toi vähän vaikeuksia suhteeseen. Mä en osannut kauheasti iloita mun muuttuvasta vartalosta vaikka kiloja mulle tulikin vaan joku kahdeksan ja olin ennestään hoikka. 
Mun hyvä itsetunto valui pikkuhiljaa viemäristä alas ja tilalle tuli inho omaan vartaloon ja vertaaminen muihin.

Muutama päivä ennen synnytystä

Loppuraskaudesta mä kuitenkin rupesin rakentamaan yhteyttä mahassa asuvaan vauvaan kun vihdoinkin uskoin että siellä joku asuu ja potkii mua kylkiluihin. Aloin odottaa innolla mun tytärtä maailmaan. Soitin kännykästä mun lempimusiikkia mahan päällä ja katsoin kun mahassa alkoi bileet.
 23.9 Mä heräsin aamulla ja oli todella outo olo, mitä on vaikea kuvailla mutta mä tiesin että tänään tapahtuu. Outo olo kesti koko päivän ja illalla alkoikin tulla merkkejä lähestyvästä synnytyksestä ja supistuksetkin alkoi sitten yhdeltä yöllä samantien säännöllisinä. Supistukset oli ihan hirveitä ja mä oksentelin vessassa ja itkin sohvalla sikiöasennossa ja kuuntelin kun mummi soitteli kätilöopistolle että me tullaan nyt. Muistaakseni huusin että mä en enää saatana ikinä hanki lapsia.

Ensimmäinen kuva meistä

"Rusina"

 Synnytys oli nopea, kättärillä ehdittiin olla puolitoista tuntia melkein kun Aada jo oli syntynyt. Kätilöllekin tuli vähän yllätyksenä kuinka nopeasti se eteni. Mä sain mun pienen tyttären syliini ja niin alkoi meidän yhteinen taival. Me oltiin perhehuoneessa muistaakseni neljä päivää ennen kun päästiin kotiin. Aada kun oli pienikokoinen niin piti seurata kaikenmaailman arvoja ja imetys ei sujunut niin että Aada olisi saanut tarpeeksi. Kahden tunnin välein piti syöttää ja Aada saattoi olla rinnalla sen tunnin ja sit taas tunnin ehti nukkua. Lopulta kun annettiin lisämaitoa alkoi arvot nousta ja Aada virkistyä ja päästiin kotiin.

Ensimmäinen päivä kotona <3

Nala otti Aadan hyvin vastaan :)

 Ensimmäiset kuukaudet oli ihania ja vaikeita. Aada nukkui ensimmäiset kolme kuukautta mun vieressä koska nukkui millon huvitti ja heräili usein syömään. Univelat oli molemmilla ihan järkyttävät ja pienistä asioista saatiin isoja riitoja. Sitten pikkuhiljaa Aada rupesi nukkumaan kokonaisia öitä. Alettiin löytyy kunnollinen vuorokausirytmi ja kaikki alkoi itseasiassa sujua tosi hyvin. Aadan nukahtaminen omaan sänkyyn alkoi sujua ihan itsekseen, yösyötöt jäi pois ilman sen kummempaa panostusta asiaan ja Aada rupesi nukkumaan kokonaisia öitä.

Soseiden maistelua

Vauvavuosi tuntui menevän todella nopeasti näin jälkeenpäin ajateltuna. Ehkä aika kuultaa muistot koska välillä huomaan kaipaavani sitä pientä vauvaa joka viihtyi sylissä ja tapitti nappisilmillään äitiä. Henkisesti vauvavuosi oli kyllä raskasta, ei sitä raskauden alussa osannut ajatellakaan kuinka paljon se elämä lopulta muuttuu. Kaverit kenellä ei ole lapsia tai parisuhdetta häviää eikä niiden perään jaksa lopulta soitellakaan. Kuinka paljon eri tunteita itse käy läpi ja kuinka paljon itse muuttuu tuli mulle aika järkytyksenä. Vauvavuotena me ei erityisemmin ihmisiä olla nähty, eipä mulla olisi muuta juteltavaakaan kun mun lapsi. Se on mun arkea.

Tätä mä kaipaan, päiväunet yhdessä!

Mä olen muuttunut itse todella paljon verrattuna kahden vuoden takaiseen minään. Ainoa mitä mä kaipaan itsessäni on se itsevarmuus mikä silloin oli. Mä panostan itseeni harmittavan vähän, enkä koe että mulla olisi edes rahaa saatika sitten aikaa siihen. Mä kuljen vanhoissa vaatteissa enkä viitsi ostaa itselleni mitään koska ajattelen että se on jotenkin Aadalta pois. Meillä kun ei muutenkaan rahaa kauheasti ole. Viime kesänä olisin halunnut ostaa mekon itselleni ja totesin näyttäväni kamalalta kaikissa tän ei niin kiinteen kropan kanssa. Vaikka mä suht hoikka ja kevyt olenkin. Tähän kotilookkiin on vaan niin helppo jymähtää kun tuntuu että sitä omaa aikaa ei muutenkaan ole erityisemmin.
 Sitten päälle vielä nämä jatkuvat terveysongelmat jotka kyllä raastaa. Mulla on ihan tajuton halu päästä opiskelemaan ja sitten työelämään, ihmisten ilmoille ja saada mahdollisuus olla normaali ihminen. Vaikka sitten kun joskus pääsen töihin saan maksaa mun ulosottovelkoja rankalla kädellä niin etten ainakaan tästä rikkaammaksi ihan hetkeen muutu. Maaliskuussa onneksi on fysiatrian lääkäri ja olen astetta viisaampi mun tulevaisuuden suhteen. Positiivista kuitenkin on se että vihdoinkin lääkäri otti mut tosissaan ja lähetti tutkimuksiin, siihen ei mennyt kun 6vuotta..

Omalla hiekkalaatikolla

Mummolassa kissavahteina

 Nykyään mä osaan olla kiitollisempi siitä millainen mun lähipiiri on ja menneisyydestä huolimatta haluan pysyä kaikkien mun perheenjäsenten kanssa yhteyksissä vaikka kaikki eivät tulekaan keskenään toimeen. Mä oon saanut paljon tukea vaikka mä aikoinaan salasin mun luottotietojen menetykset ja sen kuinka hajalla mä oikeasti olin. Toki jos mä olisin sillon ajoissa puhunut asiat voisi olla eritavalla nyt mutta opettelin asioista puhumisen vasta raskaana ollessa.
Mä olen saanut rahallista apua kun on ollut tiukkaa ja neuvoja kun on jotkut asiat ahdistanut. Mä toivon että jonain päivänä mullakin on jotain tarjottavaa vastineeksi tästä kaikesta. Aadallakin on paljon ihmisiä ympärillä jotka siitä välittää.
 

Vaikka välillä ärsyttää, ahdistaa ja masentaa niin mä en vaihtaisi tätä mihinkään. Tulevaisuus stressaa mua todella paljon ajoittain, varsinkin mun terveyden takia olisi suotavaa nukkua kunnollisessa sängyssä jota mulla ei ikimaailmassa ole varaa ostaa. Vaikka yrittäisin säästää edes 20e kuussa niin siihen menisi todella kauan. Sit joskus työelämässä tulen olemaan ihan yhtä köyhä kun nyt.

 Aadan kanssa nämä 14kuukautta on ollut kuitenkin ainutlaatuista aikaa. Musta on ollut ihanaa olla kotona Aadan kanssa ja seurata sen kehittymistä. Aada tuo iloa ja rutiineja mun elämään. Mun terveydentilan ja rahatilanteen takia tuskin enää koskaan pystyn/haluaisin hankkia lapsia. Mulle riittää hyvin tämä yksi jota mä rakastan aivan tajuttoman paljon <3

Mun tavoite on että ensi vuonna mä alan tutustumaan uusiin ihmisiin ja vien Aadaa tapaamaan lapsia eikä enää jatketa tätä mökkihöperöitymistä.
 Sitten mä toivottavasti maaliskuussa saan lääkäriltä jotain toivoa kipujen loppumisesta tulevaisuudessa ja saan kropan kuntoon.